Täällä olen taas ja nyt voi sanoa, että erittäin hyvin nukkuneena ja kerranki ettei väsytä. Aloitin siis torstai iltana Mirtatsapiini 15 mg/pv ja ensimmäisenä iltana meni tunti kun ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kun sänkyyn meno ja taju kankaalle ja kellokin oli vasta puol 11...aamulla sain jotenkuten pojan laitettua kouluun, ajattelin lepuuttaa sohvalla vielä hetken mutta heräsinpä siihen kun pikkuherra tuli koulusta. Eli aika tokkurassa menny nää ensimmäiset päivät, mutta nyt alkaa elimistö jo hiukan niihin tottumaan etten aivan päiviä läpi nuku. Vaikka lääkkeet nyt tuskin mielialaan vielä on mitenkään vaikuttanut mutta paljon rauhallisempi olo kun on päässyt pari kertaa juttelee ammatti-ihmisen kanssa ja itsekkin nyt uskoo etten vaan kuvitellut pahaa oloani, vaan mua uskotaan. Torstaina on aika taas sairaanhoitajan juttusille tonne PHKS:ään.

Isot kiitokset jälleen kerran halien ja tsemppien lähettäjille...tekin olette minun ajatuksissani <3

Mutta jottei ihan tän blogin perusajatus katoaisi laitan tähän hiukan kuvaa ja tekstiä mitä olen saanut aikaan...

    1. 206910.jpg 2. 206906.jpg

1. Lanka Novita 7veikkaa tummansininen (158) ja ValoVille (201). Langanmenekki n. 70g. Puikkokoko 3. Nyt en muista kenen blogista idean sain mutta ohje löytyy TÄÄLTÄ . Hieman ohjetta sovelsin enkä tehnyt kun yhden mallikuvio kerran. Aluksi käytin 40cm:n pyöröjä ja lopussa oli pakko siirtyä sukkapuikkoihin.

2. Ampparisukat tein TheMiehen poitsulle ja lankana käytin samaa kun pääkallopipossa. Koko on n. 35-36...36 silmukalla tehty ja sukkapuikkojen koko 4

3.206907.jpg 4. 206909.jpg

 3. TheMiehen villasukat tehty 7veljeksen farkunsinisestä (160) Puikkokoko 4 ja aloitussilmukoita 48 (näyttää vähä hassulta toi varsi tuohon jalkaosaan nähden mutta kyllä se jalassa on oikein sopusuhtainen). Langanmenekki n. 90g.

4. Ja kun tuohon fifiin nyt addiktoiduin niin tein sellaisen valkoisesta Teddystä (010). Pyöröpuikot 10 ja yläreunan leveys on 170 cm. Tämä toivottavasti mummua lämmittää sitten kun joululahjaksi saa=) Langanmenekki vähän reilu 300 g.

Nyt taidan siirtyä takaisin tohon sohvalle...jos saisi huomiseksi lisää kuvattavaa.       

Hugs'n'kisses 0/